Venäjä suunnittelee avaruusaluksen lähettämistä Maata uhkaavalle asteroidille?

Venäjän avaruusviraston johtaja kertoi keskiviikkona, että avaruusalus saatetaan lähettää muuttamaan maapalloa uhkaavan asteroidin kiertorataa, vaikka amerikkalaisten tiedemiesten mukaan törmäysuhka näyttää epätodennäköiseltä.

Asteroidin törmääminen Maahan saisi aikaan laajamittaista tuhoa. Kuva: iStockphoto.com/Christian Miller

Asteroidin törmääminen Maahan saisi aikaan laajamittaista tuhoa. Kuva: iStockphoto.com/Christian Miller

Anatoly Perminov kertoi Venäjän Ääni –radiolle, että Venäjän avaruusvirasto järjestää piakkoin kokouksen Apophis-asteroidin tiimoilta, ja että virasto saattaisi kutsua muun muassa Nasan, Euroopan avaruusjärjestön sekä Kiinan avaruusviraston liittymään mukaan hankkeeseen.

Kun maapalloa uhkaava, halkaisijaltaan 270-metrinen asteroidi löydettiin vuonna 2004, astronomit arvioivat sen iskeytyvän Maahan todennäköisyydellä 1/37. Myöhemmät tutkimukset lievensivät huomattavasti todennäköisyyttä, ja lopulta päädyttiin siihen, että asteroidin odotetaan ohittavan Maan vuonna 2029 noin 30 000 kilometrin etäisyydeltä.

Lähde: The Jerusalem Post

Tallenna/Jaa:
  • Facebook
  • Twitter
  • Google Bookmarks
  • Live
  • MySpace
  • Netvibes
  • PDF
  • StumbleUpon

Jätä vastaus

Lähettämällä kommentin annat oikeuden käyttää kirjoitustasi nimimerkkeineen.