Arkisto ‘Usko’ kategorialle

Jim Britts kirjoitti elokuvan, joka pelastaa ihmishenkiä

Kalifornialainen nuorisopastori on tehnyt elokuvan, jonka väitetään pelastavan ihmishenkiä. Elokuva sai ensi-iltansa teattereissa viime viikonloppuna Yhdysvalloissa.

New Song Community –kirkossa Oceansidessa vaikuttava Jim Britts on työskennellyt nuorison parissa yli kymmenen vuotta samalla kun hänen vaimonsa on opettanut englantia yhtä kauan. Pariskunnan kokemukset nuorisosta saivat Jimin kirjoittamaan tosielämään perustuvan elokuvakäsikirjoituksen, joka kertoo monien oppilaiden kohtaamista arjen kamppailuista, ja myös itsemurhasta.

”Tajusimme, että juttelemme joka päivä sellaisten oppilaiden kanssa, jotka ovat tuskissaan. Se on erittäin iso osa työtämme”, Jim Britts kertoi.

”Aloin pohdiskella, että jospa voisin kirjoittaa elokuvan, joka voisi tuoda kärsiville oppilaille toivoa, ja joka voisi rohkaista oppilaita olemaan toivon sanansaattajia luokkakavereilleen.”

”Nähtyään tämän elokuvan nuoret heittävät partateränsä pois”, Jim Britts sanoo.

To Save a Life –elokuvan traileri löytyy muun muassa You Tube –verkkopalvelusta.

Lähde: wnd.com

Nopeasti kasvavia kristillisiä kotiseurakuntia vainotaan Kiinassa

The Golden Lamp -niminen kahdeksankerroksinen kirkko pohjoisessa Shanxin alueella Kiinassa rakennettiin palvelemaan 50 000 uskovaa. Nyt sadat poliisit ovat tuhonneet kirkon, rikkoneet ovet ja ikkunat, vieneet Raamattuja ja pahoinpidelleet kymmenet uskovat sairaalakuntoon.

Kirkon pastorit ovat nyt vankilassa, ja kirkon kiinteistön lukittuja portteja vartioi aseistautunut poliisi.

Kuva Shangaista, joka on Kiinan suurin kaupunki 20 miljoonalla asukkaallaan. Shangai järjestää ensi kesänä Expo 2010 -maailmannäyttelyn, jonka teema on "Parempi kaupunki, parempi elämä".

Kuva Shangaista, joka on Kiinan suurin kaupunki 20 miljoonalla asukkaallaan. Shangai järjestää ensi kesänä Expo 2010 -maailmannäyttelyn, jonka teema on "Parempi kaupunki, parempi elämä".

Lue loput tästä artikkelista »

Lentoyhtiön toimitusjohtaja päätti tulla töihin omana itsenään

Yhdeksän vuotta sitten amerikkalaisen Republic Airways –lentoyhtiön tomitusjohtaja Bryan Bedford päätti tuoda Jumalan töihin mukanaan. ”Olemme rakentaneet bisnestä yhdessä siitä lähtien”, hän kertoo.

Bedford on tuonut kristillisen uskonsa myös lentoyhtiön visioon ja uskoo sen tehneen yhtiöstä voimakkaamman. Bedford kertoo, että hän ei yritä käännyttää ketään tai vaatia uskoa työllistymisen edellytyksenä. Mutta hän kertoo myös, ettei häpeile jakaa uskoaan sen enempää kuin liiketoimintasuunnitelmaakaan yhtiön uutiskirjeissä: ”Rukoilen Jumalalta jatkuvasti siunausta perheillemme ja lentoyhtiöllemme.” Lue loput tästä artikkelista »

Noidat ja riivatut kerääntyvät pastorin luokse Keniassa

Pastori Lawrence Omambia kenialaisesta Kristuksen yhteisö –kirkosta pitää kerran kuussa kokouksen, joka on varattu erityisesti pahojen henkien ulos ajamiseksi ja parantumiselle. Pastori käyskentelee rukoilevien ihmisten seassa ja ojentaa kätensä rukoiltavan päälle: ”Käsken pahoja henkiä lähtemään pois Jeesuksen nimessä”, hän toistaa rukoiltavien kohdalla. Pastorin avustaja voitelee lähistöllä oliiviöljyllä ihmisten sairaita ja kipeitä kohtia. Lue loput tästä artikkelista »