Artikkelit joissa esiintyy tunniste ‘Yhteiskunta’
1,5 miljoonaa ihmistä kokoontui juhlimaan Jeesusta Sao Paolossa Brasiliassa
Yli 1,5 miljooaa kristittyä osallistui Brasilian vuosittaiseen Jeesus-marssiin maanantaina Sao Paolossa 2.11.2009. Marssi yhdistää uskovia sadoista eri kirkoista. Poliisin mukaan tapahtumaan kokoontui 1,5 miljoonaa ihmistä iltapäivään mennessä.
”Jättimäinen Jeesukselle omistettu juhla”, kuvaili 33-vuotias nainen, joka oli tullut kahden lapsensa ja aviomiehensä kanssa marssille.
Lähde: The Associated Press
ChinaAid -järjestö: Kiina antanut salaisen ohjeen suurimpien kotikirkkojen hajoittamiseksi
Amerikkalainen uskonvapautta puolustava ChinaAid –järjestö raportoi Kiinan hallituksen antaneen salaisia ohjeita joidenkin Pekingin kotikirkkojen hajoittamiseksi. Järjestön saamien tietojen mukaan yleistä turvallisuutta valvova virasto on käskenyt Pekingin Huajie Plazaa lopettamaan vuokrasopimuksensa Pekingin Shouwang-kotikirkon kanssa.
Shouwang-kotikirkko on yli tuhannella jäsenellään yksi alueen suurimmista kotikirkoista. Kirkko on saanut monia jäseniä myös läheisten yliopistojen intellektuellipiireistä.
Kiinan hallituksen viranomaiset ovat painostaneet kotikirkkoja myös aiemmin. Viime huhtikuussa hallituksen viranomaiset sulkivat Shouwang-kirkon kotisivut. Elokuun puolessa välissä viranomaiset myös keskeyttivät erään kotikirkon kastetilaisuuden Pekingin esikaupunkialueella.
Lähde: ChristianToday.com, The Christian Post, NewsForChristians.com
Opettaja ja rehtori syytteeseen – antoivat mahdollisuuden rukoilemiseen koulussa
Pohjois-Floridalaisen koulun rehtori ja liikunnanopettaja joutuvat oikeuden eteen tarjottuaan koulussaan mahdollisuutta rukoushetkeen ruokatunnin yhteydessä. Rikossyytteet voivat tuoda rehtorille ja opettajalle jopa kuuden kuukauden vankeustuomion.
Tapaus on nostanut oppilaiden, opettajien ja paikallisten pastorien keskuudessa massiivisia mielenosoituksia syytettyjen puolesta ja oikeuden käsittelyä vastaan. Oikeus käsittelee tapausta Pensacolassa syyskuun 17. päivänä.
”Olen puolustanut uskonnonvapautta 22 vuotta enkä ole koskaan joutunut puolustamaan ketään, jota syytetään rukoilemisen rikoksesta”, syytettyjä puolustava Matthew Staver kertoo.
Lähde: The Washington Post
Pääministeri Gordon Brown puolustaa kristittyjen asemaa Britanniassa
Britannian pääministeri Gordon Brown sanoi Premier Radion haastattelussa uskovansa, että kristittyjä ei pitäisi pakottaa erottamaan uskoaan ja työtään.
”Mielestäni se on mahdotonta, koska kysymys on siitä, mihin uskomme. On kysymys arvoista, jotka ohjaavat tekemisiämme. On kysymys sellaisesta vakaumuksesta, jolla pyritään rakentamaan parempaa yhteiskuntaa.”, Brown kuvaili. Pääministerin lausunnot tulivat keskelle monien kristittyjen kokemaa hämmennystä siitä, kuinka viimeaikainen lainsäädäntö Britanniassa on tehnyt uskon avoimen ilmaisemisen kristityille entistä vaikeammaksi.
Lähde: Christiantoday.com
